Olen haaveillut jo jonkin aikaa sovitusnukesta ja törmännyt netissä myös itsetehtyihin malleihin.
Hauduttelin ajatusta melko kauan, kunnes sitten päätin ehdottaa ystävättärelleni, että tulisiko hän kanssani syömään, nauttimaan viiniä ja teippaamaan minut jesarilla. Hänelle asia sopi ja samalla kauppareissulla ostimme jemmaan pari rullaa jesaria. Seuraavilla vapaillani ja hänen vapaa päivänään päätimme toteuttaa idean. Ensin syötiin risottoa ja nautittiin lasit viiniä, jonka jälkeen varsinainen homma alkoi.
Teippaus siis leikattiin takaa auki - koko työn pelottavin vaihe, lähinnä pelkäsin että ystävättäreni leikkaa hyvät rintsikkani pilalle 😆. Kun sain teippauksen pois yltäni, teipattiin se uudelleen kasaan ja aloitettiin täyttämään vanhojen tyynyjen sisuksilla - yhteensä 5 tyynyä meni minun XL-kokoiseen torsooni. Kaulan muotoilimme pahvista, kuten myös pohjan torsolle.
Teippaus jälki ei ole kovinkaan siisti, joten etsin "nukelle" sopivan paidan, jonka puin sen ylle.
Ystävättäreni lähdettyä kotiin, jatkoin puuhastelua ja löysin harjan, jota en ollut käyttänyt ( koska harja ei pysynyt varressa ) - revin harjakset tongilla irti ja naulasin sen kiinni toiseen puupalikkaan, jonka varastosta löysin. Sieltä löytyi myös vanhaa ovimaalia, jolla maalasin puuosat. Laitoin liimaa varteen ja toivoin että se pysyisi pohjassa ja jätin yön yli kuivumaan.
Seuraavana päivänä nostin torson varteen, mutta eihän varsi tietenkään kestänyt kiinni, onhan tuolla jonkin verran myös painoa. Sain kuitenkin sovitusnuken "seisomaan" seinää nojaten ja kuvattua.
Jatkan paremman varren etsimistä, tai yritän saada varren syvemmälle pohjalautaan - mutta varsinainen työ (= itse nukke) on nyt tehty . Ja hintaa koko projektille tuli alle 5 euroa - se mitä kaksi rullaa jesaria maksoi, kaikki muu oli vanhaa ja käytettyä tavaraa. Ja minulla sekä ystävättärelläni oli nauruntäyteinen ja mukava vapaa ilta yhdessä.
Ja ensimmäinen sovituskin on torson kanssa tehty - mitat ovat oikeat kriittisissä kohdissa, muhkurat hieman siellä sun täällä, mutta niinhän ne on omassakin kropassa 😁😂😂.
Kommentit
Lähetä kommentti