Nähdessäni Peppergoose Designin malleja ihastuin heti tuohon Sashiko Happy Coat malliin ja päätin haastaa itseni, tiesin että varsinaisesta virkkauksesta kyllä selviän mutta tuo kirjailtu kuvio tulisi haastamaan niin kykyni kuin hermonikin. Halusin tehdä takin samasta langasta kuin tuo näkemäni mallikin eli Scheepjesin Our Tribe Happy in Red väristä, mutta valitettavasti sain tilaukseeni vastauksen että juuri tuo väri oli jopa tehtaalta loppunut. Jouduin siis miettimään värivalintani uudelleen ja samalla halusin löytää langat niin, että saisin ne heti tilattua enkä joutuisi odottamaan yhtään enempää. Päädyin siis tilaamaan kahdesta eri paikasta ( etsin netistä ne kaupat, joista sain haluamani määrän uutta väriä - missään ei ollut riittävästi jotta olisin selvinnyt yhdellä tilauksella ) ja näin pääsin aloittamaan nopeasti. Alkuperäinen tilaukseni oli Riikka Piian nettikaupasta, mutta sain onneksi vaihdettua tilaukseni kokonaan uusiin lankoihin - sieltä saapuikin lankoja kahteen uuteen projektiini, joista kerron myöhemmin.
Kiitos upeasta palvelusta Riikka Piialle !
Työ aloitettiin kauluksesta ja kuten etukäteen arvelinkin tuotti kuviointi haastetta ....
Yritin Peppergoosen neuvoilla, mutta ikinä en ollut tyytyväinen ja niinpä jätin tuon odottamaan ja aloitin varsinaisen takin teon.
Kun sain osat tehtyä ja kasteltua mittoihinsa päätin aloittaa kuvioinnin hihoista.
Ja se olikin huomattavasti helpompaa kuin kauluksen kohdalla, joten aloitin etukappaleiden työstämisen hiukan luottavaisemmalla mielellä.
Niiden onnistuttua ilman hermojen menetystä ( toki jokusen kerran purkasin kun kuviot ei osuneet kohdalleen ) sain myös takakappaleen tehtyä. Sovittaessani päälleni ja katsoessani peiliin huomasinkin pienen pienen mokan...joten ei se ollutkaan ihan niin helposti valmis kuin luulin 😂
Viimein näiden jälkeen päätin selvitä siitä pahuksen kauluksestakin, ja kun unohdin ohjeistuksen minkä Peppergoose oli antanut ja tein ihan oman logiikan mukaan kuvion niin onnistuihan se ! Mikä mahtava fiilis kun olin selvittänyt haasteet ja liitin kaikki osat paikoilleen ja pääsin sovittamaan takkia 💕🍾
Päätin vielä lisätä tuolla toisella tehostevärillä yhden kuvion selkäpuolelle ( keltaista lankaa ei enää ollut riittävästi ) - eipä tuo paljon tuolta erotu, mutta kun homman opin niin en malttanut olla tekemättäkään 😁.
Tämä Sashiko Happy Coat ( ohje löytyy Ravelrystä) teki minut todella iloiseksi kun selvisin haasteesta, johon uskaltauduin.
Ja vaikka virheitä löytyy en anna niiden häiritä - hullu ei huomaa ja viisas ei virka 😂🤣.
Feel so happy, happy !
Jopas on hieno takki. En ollut nähny enkä kuullut tästä niin oli sitäkin erikoisempi ja kaunis yllätys tuo valmis takki nähdä. Haasteisiin kannattaa tarttua ja selättää ne. Jos ei aina ihan onnistu niin oppii kuitenkin jotain, ainakin itsestään, ja se ei koskaan ole hukkaan heitettyä aikaa tai yrittämistä tai mitä haaste nyt onkaan vaatinut.
VastaaPoistaKiitos😊 Niinhän se on että haastetta pitää olla että kehittyy ja oppii uutta.
PoistaKiitos, aika vähän on tullut pidettyä mutta tykkään kylä itsekin. Vaikka pakko myöntää ettei tuo "kirjonta" ollut helppoa.
VastaaPoista