Siirry pääsisältöön

Vuoden 2019 haastavimmat käsityöt

Niin se vain vuosi 2020 on jo pyörähtänyt sukkelasti käyntiin - talvea ja lunta odotellen .
Viime vuosi jatkui samalla tavalla kuin edellinen loppui - vuorotellen työn ja vapaan merkeissä. Kotona  odottivat vain keskeneräiset käsityöt tullessani laivalta vapaille - aina juhannukseen asti kunnes poika kotiutui armeijasta. Ehdin juuri tottua taas hänen läsnäoloonsa kun opinnot alkoivat ja muutto Tampereelle oli edessä - jälleen tuo muutos otti koville. Ilman käsitöitä ja niiden mukanaan tuomaa rentoutumista ja nautintoa kaikki olisi ollut vielä vaikeampaa. Viime vuosi toi mukanaan myös nivelreuman, joka meinasi vaikeuttaa käsitöiden tekemistä mutta onneksi sekin oli vain hetkellistä ( lääkkeillä saatiin kuriin kivut)  ja vuosi jatkui omalla painollaan.

Tulipa myös todistettua, että kyllä vanhakin oppii uutta kun haluaa - englannin kieliset ohjeet tulivat tutuiksi, opettelin uuden tekniikan ( brioche-neuleen) ja tein jotain jopa kokonaan ilman ohjeita.

Kotimaan lisäksi lankoja tai käsitöitä tuli vuoden aikana ihailtua niin New Yorkissa kuin Albaniassakin.


Alla omat valintani vuoden 2019 töistä - mieluisat ja haastavat :

1. Pojan mittojen ja toiveiden mukaan tehty merinovillapaita 


2. Baby Henrys designer heirloom Cal-peitto


3. Brioche neule ja Voguen vaikeaselkoiset englanninkieliset ohjeet apuna villatakki


4. Kuva mallina virkaten tabletit keittiönpöydälle ( 6 kpl)


5. Neulottu pitsihuivi Wild Swan 


6. Kipparin toiveiden mukaan suunniteltu villapaita


7. Haastavin pitsiliina mitä ikinä olen tehnyt - onneksi lanka loppui kesken että oli pakko lopettaa 😀


8. New Yorkista ostetuilla langoilla ja youtubesta mallia katsellen neuletakki 


Vuoden vaihteessa jäi vielä useampi työ kesken odottamaan uutta käsityövuotta - ehkä niistä suurin osa ehtii valmistua tammikuun aikana .

Ihanaa alkanutta vuotta 2020  ja kohti uusia ihania käsitöitä, kenties myös uusia haasteita  !


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neuletakki numero 2 - Varma (Draumur mekko muokattuna)

Heti kun sain Sylvi takkini kasaan, sattui silmiini Instagramissa malli, jota en voinut vastustaa ! Väritkin olivat juuri minua varten, joten nekin valmiiksi mietitty. Ohje on JohannaVauKnitsin Draumur mekko muokattuna takiksi. Kun olin lähes valmis tässä työssäni häneltä ilmestyi ohje ihan tätä varten nimellä Varma.  linkki ohjeeseen Tämä oli myös ensi kosketukseni islantilaiseen Plötulopi-lankaan ja olen melko varma siitä, että myös viimeinen kerta kun tuosta langasta jotain teen - aivan liian höttöstä ja katkeilevaa ! Hihat tulikin sitten tehtyä kahteen kertaan, ensimmäiset olivat liian kapeat ja vaihdoin puikot isommiksi - vieläkin jäivät hieman liian tiukoiksi. Tässä työssä sain viimein myös kokeilla steekkausta - ja varmasti tulen steekkaamaan jatkossakin, kirjoneule pyörönä on vaan niin paljon helpompaa. Lisäsin neuleen keskelle viisi silmukkaa steekkausta varten ja se oli mielestäni aika sopiva määrä.  Valmiin neuleen laitoin ( hieman jännittäen) pesukoneeseen villapes...

Voihan mökkisukat sentään !

Kyllä on taas minun kärsivällisyys kasvanut kohisten näiden sukkien myötä. Löysin Pinterestistä kaavion mökistä jota olin nähnyt käytettävän sukissa ja päätin tehdä äidilleni mökkisukat. Ostin jo viime vapailla langat - ajattelin testata Kaupunki-lankaa, joten tässä nyt hyvä projekti siihen. Olin ostanut kerän punaista, valkoista ja sinistä. Päätin käyttää valkoista ja punaista ja aloitin sukan teon laivalla. Suunnittelin, että sukan pääväri on punainen..... .... joka sitten loppuikin kesken ! En tietenkään malttanut odottaa työpassin loppumista ja sitä, että pääsen ostamaan lisää, vaan päätin tehdä pohjasta raidallisen. Voi yök, se ei sitten mielyttänyt silmääni lainkaan ja laitoin koko projektin sivuun odottamaan kotiin pääsyä. Vihdoin kotona Tallinnan ja Karnaluksin käynnin jälkeen, olin päättänyt että noista Karnaluksin tuomisista ei aloiteta mitään ennenkuin nämä mökkisukat on valmiit. Päätin sitten tehdä pohjasta valkoisen. Voi ei - ei toimi noinkaan ! Kantalappu ...

Mistä on pienet pojat tehty ?

 Parhaan ystävättäreni esikoistyttö synnytti pienen suloisen pojan eilen - laskettu aika oli elokuun puolessa välin mutta pienokaisella oli kiire maailmaan. Ystävättäreni on neulonut pienokaiselle ihanan sydänpeiton sekä toukkapussin ja muuta pientä. Minäkin halusin jotakin värkätä ja tilasin Dropsin Baby Merinon vaalean turkoosia lankaa ( tiesimme etukäteen, että poika tulossa ) ajatuksena tehdä pieni nuttu pojalle. Nuttu ja muutama muukin vaatekappale valmistuivat ennen töihin lähtöäni , ainoastaan napit on laittamatta paikoilleen koska ne tilasin verkkokaupasta ja eivät ehtineet tulla ennen lähtöäni. Eli napit lisään kun pääsen ensi torstaina kotiin, jotta tekeleet voi viedä onnelliselle uudelle äidille ja hänen pienokaiselleen.                                                                ...