Siirry pääsisältöön

Vanhakin oppii uutta - eka brioche neuleeni

Ihastuin Vogue knitting lehdessä brioche neuleena tehtyyn takkiin nimeltään Amber Leafy coat. Mietin hetken, että selviäisinköhän urakasta ja etsin youtubesta ohjevideoita brioche neuleeseen.
Muutaman ohjeen avulla yritin saada jotain aikaiseksi, ei kovinkaan hyvällä tuloksella. Katselin netistä sopivia lankoja ja löysin Lankamaailman sivuilta Katian silk tweed langan, jonka ajattelin sopivan tähän. Launtaina ajoin poikani Tampereelle jonne hän muutti opiskelemaan ja siinä samalla reissulla poikkesin Lankamaailmaan hypistelemään tuota lankaa ja niinhän sitä sitten lähti matkaani ja päätin yrittää jotain todella haastavaa - neule jota en ole koskaan tehnyt, englanninkielinen ohje ja lyhenteitä joita en ollut koskaan kuullut edes suomeksi..... Olin kotona niin myöhään illalla että oli pakko jättää aloitus seuraavaan aamuun 😊.


Aamupäivän aikana pääsin juonesta kiinni ja työ eteni - samalla huomasin että värivalintani ei mennyt ihan nappiin. Olisi pitänyt olla enemmän kontrastia mutta tällä nyt mennään.
Sitten tuli taas aika lähteä töihin ja tämä työ oli liian haastava ja iso ottaa mukaan joten pakko tauko edessä vaikka intoa olisi ollut vaikka kuinka päästä työssä eteenpäin 😒.


Tähän pisteeseen jäi työ kotiin odottamaan.......

Edessä oli taas lisää opittavaa, työ piti päätellä tyyliin ”italian bind off ” - kiitos youtuben tämäkin selvisi minulle ja tulen varmasti jatkossakin käyttämään tuota tapaa.



Näillä vapailla sain työn siihen pisteeseen, että ensi vapailla enää taskujen teko ja viimeistely - olen siis voiton puolella , jippii !


Jos nyt alottaisin työn jättäisin nuo taskut tekemättä, mutta palattuani taas kotiin aloitin niiden teon ja sitten puuttuikin enää napit ja takki oli valmis.
Olen tyytyväinen itseeni - selvisin urakasta ja opin paljon uusia asioita, valmis takki ei ole ihan sitä mitä halusin mutta kelpaa ainakin kaapin täytteeksi 😁.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan mökkisukat sentään !

Kyllä on taas minun kärsivällisyys kasvanut kohisten näiden sukkien myötä. Löysin Pinterestistä kaavion mökistä jota olin nähnyt käytettävän sukissa ja päätin tehdä äidilleni mökkisukat. Ostin jo viime vapailla langat - ajattelin testata Kaupunki-lankaa, joten tässä nyt hyvä projekti siihen. Olin ostanut kerän punaista, valkoista ja sinistä. Päätin käyttää valkoista ja punaista ja aloitin sukan teon laivalla. Suunnittelin, että sukan pääväri on punainen..... .... joka sitten loppuikin kesken ! En tietenkään malttanut odottaa työpassin loppumista ja sitä, että pääsen ostamaan lisää, vaan päätin tehdä pohjasta raidallisen. Voi yök, se ei sitten mielyttänyt silmääni lainkaan ja laitoin koko projektin sivuun odottamaan kotiin pääsyä. Vihdoin kotona Tallinnan ja Karnaluksin käynnin jälkeen, olin päättänyt että noista Karnaluksin tuomisista ei aloiteta mitään ennenkuin nämä mökkisukat on valmiit. Päätin sitten tehdä pohjasta valkoisen. Voi ei - ei toimi noinkaan ! Kantalappu ...

Neuletakki numero 2 - Varma (Draumur mekko muokattuna)

Heti kun sain Sylvi takkini kasaan, sattui silmiini Instagramissa malli, jota en voinut vastustaa ! Väritkin olivat juuri minua varten, joten nekin valmiiksi mietitty. Ohje on JohannaVauKnitsin Draumur mekko muokattuna takiksi. Kun olin lähes valmis tässä työssäni häneltä ilmestyi ohje ihan tätä varten nimellä Varma.  linkki ohjeeseen Tämä oli myös ensi kosketukseni islantilaiseen Plötulopi-lankaan ja olen melko varma siitä, että myös viimeinen kerta kun tuosta langasta jotain teen - aivan liian höttöstä ja katkeilevaa ! Hihat tulikin sitten tehtyä kahteen kertaan, ensimmäiset olivat liian kapeat ja vaihdoin puikot isommiksi - vieläkin jäivät hieman liian tiukoiksi. Tässä työssä sain viimein myös kokeilla steekkausta - ja varmasti tulen steekkaamaan jatkossakin, kirjoneule pyörönä on vaan niin paljon helpompaa. Lisäsin neuleen keskelle viisi silmukkaa steekkausta varten ja se oli mielestäni aika sopiva määrä.  Valmiin neuleen laitoin ( hieman jännittäen) pesukoneeseen villapes...

Talven Taika - kaarrokeneuleen lyhentäminen/pienentäminen

Ystävättärelleni tekemä joululahja , Novitan kaarrokeneuleet lehden malli Talven Taika osoittautui olevan aivan liian suuri - vaikka mitat olivat paikka paikoin jopa pienemmät kuin ohjeen S-koossa ja lisäksi tein ohjeesta poiketen neuleen Nallesta enkä 7 veljeksestä.  Ja tietenkin, kun olen tehnyt paljon neuleita itselleni ja pojalleni niin olen tottunut tekemään tuota pituutta aina hiukan enemmän kuin ohjeessa - nyt olisi pikemminkin pitänyt vähentää. Neule oli tehty alhaalta ylös, joten jos olisin halunnut purkaa niin siinä olisi mennyt lähes koko neule uusiksi. Asiaa jonkin aikaa pähkäiltyäni päätin, että leikkaan hihat vain poikki ja poimin silmukat ja teen päinvastaiseen suuntaa hihat oikean pituiseksi. Se oli loppujen lopuksi helppo homma. Mekko osuus sitten hirvittikin jo enemmän. Jos leikkaisin  sen vyötärön jälkeen ja poimisin silmukat niin joutuisin tekemään helman kirjoneuleen uusiksi - ja se ei innostanut yhtään ! Joten päätin tehdä niin, että katkaisen mekon vyötä...