Siirry pääsisältöön

Vuoden 2018 mieluisimmat työt

Vuosi 2018 on lopuillaan ja viimeisenä työnäni teen kaulahuivia kolleegalleni, joka siirtyy toisiin tehtäviin ja joudun näin ollen hänet hyvästelemään - ikävää !

Paljonhan noita käsitöitä on tänäkin vuonna ehtinyt valmistua - kaikista en ole edes muistanut kuvaa ottaa ennenkuin ne on jo jollekin annettu. Mutta ajattelin tähän päivitykseen kerätä ne työt jotka ovat olleet minulle kaikkein mieluisimpia/haasteellimpia tai muuten vain mieleenpainuvempia.

1. Kalevala Cal peitto nro 2



2. Myriad Cal peitto
- haasteellisin työ ikinä , ekaa kertaa oli pakko ottaa avuksi  video-opastuksetkin .
 Mutta niin antoisa tehdä !


3. Kalevala Cal peitto nro 4 - omilla lempiväreillä ihan itselle


4. Myriad Cal - lattiatyynyn kokoisena ,
 samoja värejä käyttäen kuin tuossa yllä olevassa Kalevala peitossa


5. Niina Laitisen ystävän päiväsukat ihanalle Paula ystävälle joululahjaksi



6. Niina Laitisen Taimi-sukat 
- nämä annoin siskolleni jouluna,aivan ihana malli tehdä !


7. Virkattu ylioppilaslakki hymypoikapatsaalle

Rakas poikani juhli ylioppilasjuhliaan kesän alussa ja viidennellä luokalla
 saatu hymypoikakin sai lakin päähänsä.


8. Lankapiika apuna tehdyt ensimmäiset kirjoneulesukat
- ihanaa opetella uusia asioita !



Kommentit

  1. Ihania juttuja! Nyt vaan jäädään odottelemaan tämän vuoden uusia ihania juttuja! Hyvää ja käsityörikasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja samoin sinulle ihanaa käsityövuotta 2019!

      Poista
  2. Upeita käsitöitä. Myriad on varmasti ollut isotöinen, mutta kyllä se onkin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kyllä tuo Myriad oli haastavin mitä tähän mennessä olen tehnyt, mutta aivan uskomattoman ihana tehdä !

      Poista
  3. Upeita töitä olet tehnyt! Tuo Myriad on aivan uskomattoman kaunis.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neuletakki numero 2 - Varma (Draumur mekko muokattuna)

Heti kun sain Sylvi takkini kasaan, sattui silmiini Instagramissa malli, jota en voinut vastustaa ! Väritkin olivat juuri minua varten, joten nekin valmiiksi mietitty. Ohje on JohannaVauKnitsin Draumur mekko muokattuna takiksi. Kun olin lähes valmis tässä työssäni häneltä ilmestyi ohje ihan tätä varten nimellä Varma.  linkki ohjeeseen Tämä oli myös ensi kosketukseni islantilaiseen Plötulopi-lankaan ja olen melko varma siitä, että myös viimeinen kerta kun tuosta langasta jotain teen - aivan liian höttöstä ja katkeilevaa ! Hihat tulikin sitten tehtyä kahteen kertaan, ensimmäiset olivat liian kapeat ja vaihdoin puikot isommiksi - vieläkin jäivät hieman liian tiukoiksi. Tässä työssä sain viimein myös kokeilla steekkausta - ja varmasti tulen steekkaamaan jatkossakin, kirjoneule pyörönä on vaan niin paljon helpompaa. Lisäsin neuleen keskelle viisi silmukkaa steekkausta varten ja se oli mielestäni aika sopiva määrä.  Valmiin neuleen laitoin ( hieman jännittäen) pesukoneeseen villapes...

Voihan mökkisukat sentään !

Kyllä on taas minun kärsivällisyys kasvanut kohisten näiden sukkien myötä. Löysin Pinterestistä kaavion mökistä jota olin nähnyt käytettävän sukissa ja päätin tehdä äidilleni mökkisukat. Ostin jo viime vapailla langat - ajattelin testata Kaupunki-lankaa, joten tässä nyt hyvä projekti siihen. Olin ostanut kerän punaista, valkoista ja sinistä. Päätin käyttää valkoista ja punaista ja aloitin sukan teon laivalla. Suunnittelin, että sukan pääväri on punainen..... .... joka sitten loppuikin kesken ! En tietenkään malttanut odottaa työpassin loppumista ja sitä, että pääsen ostamaan lisää, vaan päätin tehdä pohjasta raidallisen. Voi yök, se ei sitten mielyttänyt silmääni lainkaan ja laitoin koko projektin sivuun odottamaan kotiin pääsyä. Vihdoin kotona Tallinnan ja Karnaluksin käynnin jälkeen, olin päättänyt että noista Karnaluksin tuomisista ei aloiteta mitään ennenkuin nämä mökkisukat on valmiit. Päätin sitten tehdä pohjasta valkoisen. Voi ei - ei toimi noinkaan ! Kantalappu ...

Mistä on pienet pojat tehty ?

 Parhaan ystävättäreni esikoistyttö synnytti pienen suloisen pojan eilen - laskettu aika oli elokuun puolessa välin mutta pienokaisella oli kiire maailmaan. Ystävättäreni on neulonut pienokaiselle ihanan sydänpeiton sekä toukkapussin ja muuta pientä. Minäkin halusin jotakin värkätä ja tilasin Dropsin Baby Merinon vaalean turkoosia lankaa ( tiesimme etukäteen, että poika tulossa ) ajatuksena tehdä pieni nuttu pojalle. Nuttu ja muutama muukin vaatekappale valmistuivat ennen töihin lähtöäni , ainoastaan napit on laittamatta paikoilleen koska ne tilasin verkkokaupasta ja eivät ehtineet tulla ennen lähtöäni. Eli napit lisään kun pääsen ensi torstaina kotiin, jotta tekeleet voi viedä onnelliselle uudelle äidille ja hänen pienokaiselleen.                                                                ...