Siirry pääsisältöön

Juhlavalmisteluja ja neljäs Kalevala Cal peitto

Toukokuu meni taas niin nopeasti ja nyt ollaan jo kesäkuun puolella ! Ihanan lämpimistä säistä on saanut nauttia ja kyllä virkkaaminen on ihanaa omalla terassilla. Nyt sain vihdoinkin tilattua langat omaan Kalevala peittooni ( kesän kunniaksi päätin toteuttaa sen puuvillalangalla ) ja saatuani Niina Laitisen äitienpäivä Cal sukat sekä Budapestin tuliaislangat puseroksi valmiiksi olikin  langat saapuneet ja työ voi alkaa. Peittoa tehtii taas niin kotona kui töissäkin ja paloja valmistui 1-3 päivässä riippuen kuinka oli aikaa virkkaamiseen. Toukokuun viimeinen viikko oli varattu yo-juhlien valmisteluun mutta hyvin tuota aikaa rittii myös peiton tekemiseen ja niin sekin sitten valmistui jo ennen juhlia !

Niina Laitisen äitienpäiväsukat ystävälleni
Sukkien kanssa samaan aikaan valmistelin lakkeja kutsuihin
Ja kutsutkin valmistui terassilla auringosta nauttien 
Tuliaislangat puserona

ja siivousten ja leipomisten lomassa oli aikaa myös rentoutua

päivää ennen juhlaa valmistui peitto !
Eli piti tehdä myös toisenlaista käsityötä välillä - juustokakkuja, voileipäkakkuja, täytekakku, macaronseja ja yo-keksejä




Juhlapöytään olin myös virkannut pojan hymypoika-patsaalle yo-lakin ja patsas laitettiin juhlapöydän koristeeksi


Juhla oli onnistunut , päivän sankari komea ja vieraat viihtyivät !
Mutta kyllä oli ihana hetki rauhoittua terassille kaikessa rauhassa nauttimaan shampanjaa 💝



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neuletakki numero 2 - Varma (Draumur mekko muokattuna)

Heti kun sain Sylvi takkini kasaan, sattui silmiini Instagramissa malli, jota en voinut vastustaa ! Väritkin olivat juuri minua varten, joten nekin valmiiksi mietitty. Ohje on JohannaVauKnitsin Draumur mekko muokattuna takiksi. Kun olin lähes valmis tässä työssäni häneltä ilmestyi ohje ihan tätä varten nimellä Varma.  linkki ohjeeseen Tämä oli myös ensi kosketukseni islantilaiseen Plötulopi-lankaan ja olen melko varma siitä, että myös viimeinen kerta kun tuosta langasta jotain teen - aivan liian höttöstä ja katkeilevaa ! Hihat tulikin sitten tehtyä kahteen kertaan, ensimmäiset olivat liian kapeat ja vaihdoin puikot isommiksi - vieläkin jäivät hieman liian tiukoiksi. Tässä työssä sain viimein myös kokeilla steekkausta - ja varmasti tulen steekkaamaan jatkossakin, kirjoneule pyörönä on vaan niin paljon helpompaa. Lisäsin neuleen keskelle viisi silmukkaa steekkausta varten ja se oli mielestäni aika sopiva määrä.  Valmiin neuleen laitoin ( hieman jännittäen) pesukoneeseen villapes...

Voihan mökkisukat sentään !

Kyllä on taas minun kärsivällisyys kasvanut kohisten näiden sukkien myötä. Löysin Pinterestistä kaavion mökistä jota olin nähnyt käytettävän sukissa ja päätin tehdä äidilleni mökkisukat. Ostin jo viime vapailla langat - ajattelin testata Kaupunki-lankaa, joten tässä nyt hyvä projekti siihen. Olin ostanut kerän punaista, valkoista ja sinistä. Päätin käyttää valkoista ja punaista ja aloitin sukan teon laivalla. Suunnittelin, että sukan pääväri on punainen..... .... joka sitten loppuikin kesken ! En tietenkään malttanut odottaa työpassin loppumista ja sitä, että pääsen ostamaan lisää, vaan päätin tehdä pohjasta raidallisen. Voi yök, se ei sitten mielyttänyt silmääni lainkaan ja laitoin koko projektin sivuun odottamaan kotiin pääsyä. Vihdoin kotona Tallinnan ja Karnaluksin käynnin jälkeen, olin päättänyt että noista Karnaluksin tuomisista ei aloiteta mitään ennenkuin nämä mökkisukat on valmiit. Päätin sitten tehdä pohjasta valkoisen. Voi ei - ei toimi noinkaan ! Kantalappu ...

Mistä on pienet pojat tehty ?

 Parhaan ystävättäreni esikoistyttö synnytti pienen suloisen pojan eilen - laskettu aika oli elokuun puolessa välin mutta pienokaisella oli kiire maailmaan. Ystävättäreni on neulonut pienokaiselle ihanan sydänpeiton sekä toukkapussin ja muuta pientä. Minäkin halusin jotakin värkätä ja tilasin Dropsin Baby Merinon vaalean turkoosia lankaa ( tiesimme etukäteen, että poika tulossa ) ajatuksena tehdä pieni nuttu pojalle. Nuttu ja muutama muukin vaatekappale valmistuivat ennen töihin lähtöäni , ainoastaan napit on laittamatta paikoilleen koska ne tilasin verkkokaupasta ja eivät ehtineet tulla ennen lähtöäni. Eli napit lisään kun pääsen ensi torstaina kotiin, jotta tekeleet voi viedä onnelliselle uudelle äidille ja hänen pienokaiselleen.                                                                ...