Siirry pääsisältöön

Minullako addiktio ?

Jo viime työpassissani oli vasen käteni kipeänä - lähinnä olkapäästä ja luulin sen jotenkin reväyttäneeni joskus salitreeneissä.... Kerroin asiasta myös sairaanhoitajallemme, joka yritti kertoa että myös käsityön tekeminen rasittaa lihasta ja nyt olisi hyvä pitää käsi oikeasti levossa. Sain kuitenkin myös särkyyn lääkettä, joten koska kipua ei tuntunut niin en tietenkään noudattanut myöskään ohjetta levosta.... Ja kun pääsin vapaille niin kelit oli mitä mainioimmat hiihdolle ja muuten oli aika saada kolmas Kalevala peittonikin valmiiksi joten se siitä levosta. Mutta kuten sanonta kuuluu niin tyhmyydestä sakotetaan  - käsi on mennyt vaan pahemmaksi koko ajan ja pelkään että kohta sillä ei edes pysty tekemään mitään käsityötä. Mutta miten pystyn olemaan erossa langoista ? Taas olisi uusi ihana virkattu neuletakkimalli odottamassa - ja oli ihan pakko ostaa uutta lankaakin ( mutta vain 1 kerä näin alkuun ) kokeiluun... Juttelin pojalleni, että onkohan minun lähdettävä töihin niin, että jätän vaan kaikki langat, koukut ja puikot kotiin niin sitten en ainakaan voi kymmeneen päivään tehdä mitään. Hän katsoi minua ja sanoi että tuo kuulostaa siltä että sulla on tosi paha riippuvuus - ja hymyili hiukan piruillen 😜.  Mutta oikeasti pystynkö olemaan noin kauan ilman käsityötä - pelottaa ajatuskin ! Vielä on muutama tunti aikaa miettiä mitä laukkuun pakkaan....
Tässä muuten se kolmas Kalevala peittoni - vien sen ystävättärelleni nimipäivälahjaksi 😊.



Kommentit

  1. Kaunis ☺ Mistä langoista tämän teit? Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tehty Novitan Sumu langasta, ihan pehmeää lankaa kun ei ole täyttä villaa.

      Poista
    2. Et sìis käyttänyt kahta eri vahvuutta.. reunus,liittäminen ja kuvio samalla langalla? 😊

      Poista
    3. Kaikki tehty samalla langalla ja toimi ihan hyvin tuolla langalla ( 2 peittoa olen tehnyt tästä ) .

      Poista
  2. Ps. Siis Marjo yhä kyselee 😊

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana. Mutta toivottavasti käsi on nyt kunnossa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Ja käsikin hieman parempi, mutta liikaa ei voi vieläkään innostua! Ajatuksissa kuitenkin Kalevala peiton teko myös itselle. kunhan päätän värit mistä sen oikeasti haluan. Ihanaa kevättä !

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos " Ja taas tekisi mieli aloittaa uusi Kalevala peitto, mutta on ensin saatava tuo Myriad peitto valmiiksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neuletakki numero 2 - Varma (Draumur mekko muokattuna)

Heti kun sain Sylvi takkini kasaan, sattui silmiini Instagramissa malli, jota en voinut vastustaa ! Väritkin olivat juuri minua varten, joten nekin valmiiksi mietitty. Ohje on JohannaVauKnitsin Draumur mekko muokattuna takiksi. Kun olin lähes valmis tässä työssäni häneltä ilmestyi ohje ihan tätä varten nimellä Varma.  linkki ohjeeseen Tämä oli myös ensi kosketukseni islantilaiseen Plötulopi-lankaan ja olen melko varma siitä, että myös viimeinen kerta kun tuosta langasta jotain teen - aivan liian höttöstä ja katkeilevaa ! Hihat tulikin sitten tehtyä kahteen kertaan, ensimmäiset olivat liian kapeat ja vaihdoin puikot isommiksi - vieläkin jäivät hieman liian tiukoiksi. Tässä työssä sain viimein myös kokeilla steekkausta - ja varmasti tulen steekkaamaan jatkossakin, kirjoneule pyörönä on vaan niin paljon helpompaa. Lisäsin neuleen keskelle viisi silmukkaa steekkausta varten ja se oli mielestäni aika sopiva määrä.  Valmiin neuleen laitoin ( hieman jännittäen) pesukoneeseen villapes...

Voihan mökkisukat sentään !

Kyllä on taas minun kärsivällisyys kasvanut kohisten näiden sukkien myötä. Löysin Pinterestistä kaavion mökistä jota olin nähnyt käytettävän sukissa ja päätin tehdä äidilleni mökkisukat. Ostin jo viime vapailla langat - ajattelin testata Kaupunki-lankaa, joten tässä nyt hyvä projekti siihen. Olin ostanut kerän punaista, valkoista ja sinistä. Päätin käyttää valkoista ja punaista ja aloitin sukan teon laivalla. Suunnittelin, että sukan pääväri on punainen..... .... joka sitten loppuikin kesken ! En tietenkään malttanut odottaa työpassin loppumista ja sitä, että pääsen ostamaan lisää, vaan päätin tehdä pohjasta raidallisen. Voi yök, se ei sitten mielyttänyt silmääni lainkaan ja laitoin koko projektin sivuun odottamaan kotiin pääsyä. Vihdoin kotona Tallinnan ja Karnaluksin käynnin jälkeen, olin päättänyt että noista Karnaluksin tuomisista ei aloiteta mitään ennenkuin nämä mökkisukat on valmiit. Päätin sitten tehdä pohjasta valkoisen. Voi ei - ei toimi noinkaan ! Kantalappu ...

Mistä on pienet pojat tehty ?

 Parhaan ystävättäreni esikoistyttö synnytti pienen suloisen pojan eilen - laskettu aika oli elokuun puolessa välin mutta pienokaisella oli kiire maailmaan. Ystävättäreni on neulonut pienokaiselle ihanan sydänpeiton sekä toukkapussin ja muuta pientä. Minäkin halusin jotakin värkätä ja tilasin Dropsin Baby Merinon vaalean turkoosia lankaa ( tiesimme etukäteen, että poika tulossa ) ajatuksena tehdä pieni nuttu pojalle. Nuttu ja muutama muukin vaatekappale valmistuivat ennen töihin lähtöäni , ainoastaan napit on laittamatta paikoilleen koska ne tilasin verkkokaupasta ja eivät ehtineet tulla ennen lähtöäni. Eli napit lisään kun pääsen ensi torstaina kotiin, jotta tekeleet voi viedä onnelliselle uudelle äidille ja hänen pienokaiselleen.                                                                ...