Siirry pääsisältöön

Hyvästi vuosi 2017 - tervetuloa 2018 !

Jälleen on yksi vuosi elettyä elämää takana ja uusi vuosi uusine haasteineen edessä - mitä enemmän vuosia kertyy sen nopeammin tuntuu aika kuluvan !
Tai sitten se on niin kuin sanotaan, että kun on kivaa niin aika rientää 😀.

Paljon on vuoteen mahtunut ihania hetkiä rakkaiden ihmisten, harrrastusten ja matkailun merkeissä. Ja innostuinhan minä kuluneena vuotena tämän bloginikin aloittamaan 💗.
Lankavarastoni ei voi sanoa pienentyneen vaan päin vastoin - lisää lankoja on tullut ostettua vaikka ei aina olisi ollut ihan tarpeellistakaan. No onpahan mistä aloittaa tämän vuoden tekeleet.
Paljon on virkattu, neulottu, purettu välillä innoissaan ja välillä harmissaan. Paljon on saatu valmiiksi mutta joitakin on vielä kesken - ainakin yksi huivi, yksi villatakki ja juuri eilen aloitettu virkattu jouluinen verhokappa ( ensi jouluksi ajattelin että ehtii valmistua) . Lisäksi olen luvannut aloittaa toisen Kalevala Cal-peittoni, heti kun saan tietooni millä väreillä tuon teen. 

Alla kuvia menneen vuoden töistäni - kaikista ei ole muistanut edes kuvaa ottaa, mutta tänä vuonna ehkä tämän  blogin myötä muistan myös kuvata kaikki tekeleeni.









 
Nämä sukat olivat vuoden viimeiset valmistuneet työt - toiset lahjaksi ja toiset itselleni.

" Säilyttäköön uusi vuosi
sen mitä rakastat.
Tuokoon tullessaan
mitä kaipaat.
Vieköön mennessään
mitä taakkana kannat. "

Näillä sanoin toivotan meille kaikille aivan ihanaa uutta vuotta 2018 !


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neuletakki numero 2 - Varma (Draumur mekko muokattuna)

Heti kun sain Sylvi takkini kasaan, sattui silmiini Instagramissa malli, jota en voinut vastustaa ! Väritkin olivat juuri minua varten, joten nekin valmiiksi mietitty. Ohje on JohannaVauKnitsin Draumur mekko muokattuna takiksi. Kun olin lähes valmis tässä työssäni häneltä ilmestyi ohje ihan tätä varten nimellä Varma.  linkki ohjeeseen Tämä oli myös ensi kosketukseni islantilaiseen Plötulopi-lankaan ja olen melko varma siitä, että myös viimeinen kerta kun tuosta langasta jotain teen - aivan liian höttöstä ja katkeilevaa ! Hihat tulikin sitten tehtyä kahteen kertaan, ensimmäiset olivat liian kapeat ja vaihdoin puikot isommiksi - vieläkin jäivät hieman liian tiukoiksi. Tässä työssä sain viimein myös kokeilla steekkausta - ja varmasti tulen steekkaamaan jatkossakin, kirjoneule pyörönä on vaan niin paljon helpompaa. Lisäsin neuleen keskelle viisi silmukkaa steekkausta varten ja se oli mielestäni aika sopiva määrä.  Valmiin neuleen laitoin ( hieman jännittäen) pesukoneeseen villapes...

Voihan mökkisukat sentään !

Kyllä on taas minun kärsivällisyys kasvanut kohisten näiden sukkien myötä. Löysin Pinterestistä kaavion mökistä jota olin nähnyt käytettävän sukissa ja päätin tehdä äidilleni mökkisukat. Ostin jo viime vapailla langat - ajattelin testata Kaupunki-lankaa, joten tässä nyt hyvä projekti siihen. Olin ostanut kerän punaista, valkoista ja sinistä. Päätin käyttää valkoista ja punaista ja aloitin sukan teon laivalla. Suunnittelin, että sukan pääväri on punainen..... .... joka sitten loppuikin kesken ! En tietenkään malttanut odottaa työpassin loppumista ja sitä, että pääsen ostamaan lisää, vaan päätin tehdä pohjasta raidallisen. Voi yök, se ei sitten mielyttänyt silmääni lainkaan ja laitoin koko projektin sivuun odottamaan kotiin pääsyä. Vihdoin kotona Tallinnan ja Karnaluksin käynnin jälkeen, olin päättänyt että noista Karnaluksin tuomisista ei aloiteta mitään ennenkuin nämä mökkisukat on valmiit. Päätin sitten tehdä pohjasta valkoisen. Voi ei - ei toimi noinkaan ! Kantalappu ...

Mistä on pienet pojat tehty ?

 Parhaan ystävättäreni esikoistyttö synnytti pienen suloisen pojan eilen - laskettu aika oli elokuun puolessa välin mutta pienokaisella oli kiire maailmaan. Ystävättäreni on neulonut pienokaiselle ihanan sydänpeiton sekä toukkapussin ja muuta pientä. Minäkin halusin jotakin värkätä ja tilasin Dropsin Baby Merinon vaalean turkoosia lankaa ( tiesimme etukäteen, että poika tulossa ) ajatuksena tehdä pieni nuttu pojalle. Nuttu ja muutama muukin vaatekappale valmistuivat ennen töihin lähtöäni , ainoastaan napit on laittamatta paikoilleen koska ne tilasin verkkokaupasta ja eivät ehtineet tulla ennen lähtöäni. Eli napit lisään kun pääsen ensi torstaina kotiin, jotta tekeleet voi viedä onnelliselle uudelle äidille ja hänen pienokaiselleen.                                                                ...