Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Hyvästi vuosi 2017 - tervetuloa 2018 !

Jälleen on yksi vuosi elettyä elämää takana ja uusi vuosi uusine haasteineen edessä - mitä enemmän vuosia kertyy sen nopeammin tuntuu aika kuluvan ! Tai sitten se on niin kuin sanotaan, että kun on kivaa niin aika rientää 😀. Paljon on vuoteen mahtunut ihania hetkiä rakkaiden ihmisten, harrrastusten ja matkailun merkeissä. Ja innostuinhan minä kuluneena vuotena tämän bloginikin aloittamaan 💗. Lankavarastoni ei voi sanoa pienentyneen vaan päin vastoin - lisää lankoja on tullut ostettua vaikka ei aina olisi ollut ihan tarpeellistakaan. No onpahan mistä aloittaa tämän vuoden tekeleet. Paljon on virkattu, neulottu, purettu välillä innoissaan ja välillä harmissaan. Paljon on saatu valmiiksi mutta joitakin on vielä kesken - ainakin yksi huivi, yksi villatakki ja juuri eilen aloitettu virkattu jouluinen verhokappa ( ensi jouluksi ajattelin että ehtii valmistua) . Lisäksi olen luvannut aloittaa toisen Kalevala Cal-peittoni, heti kun saan tietooni millä väreillä tuon teen.  Alla ku...

Joulu saa tulla

Aaton aatto aamu ja jouluvalmistelut lähes tehty - enää illalla juustokakun teko äidin huomisia syntymäpäiviä ajatellen niin se olisi siinä. Pitkästä aikaa olenkin saanut nauttia vapaista näin ennen joulua ( muutama vuosi on mennyt niin että olen päässyt kotiin 23.12 illalla ) ja koska varsinainen joulu kuitenkin vietetään siskoni perheen luona niin valmistelutkin on ollut melko kevyitä - eli olen saanut puuhata käsitöiden parissa ihan mieleni mukaan.  Ja johan taas Tapanina kutsuu työtkin mutta vain viikoksi , jonka jäljeen alkaa talviloma - ihanaa ! Varsinaiset joululahjat minulla olikin jo ihmeen aikaisessa vaiheessa valmiina - tosin tänä vuonna itsetehtyjä saa harvempi (nuorisolle on niin vaikea keksiä mieleisiä juttuja) . Äiti saa tekemäni Kalevala peiton syntymäpäivälahjaksi, siskolle hohottajat, ystävälle Finlandia- sukat , äidille mökkisukat ja veljeni vaimolle joogasukat ( ja juuri muistin että unohdin nuo kuvata ja nyt ne on jo paketoituna 🤔) - lisäksi kolleegalleni...

Lumi Karmitsan hohottajat valmiina

Hiukan on työnteko ja muut puuhastelut sotkeneet aikatauluani sukkien valmistumisessa.  Viime kerralla töihin lähtiessäni en voinut ottaa kovin montaa keskeneräistä mukaan, kun kotimatka suuntautuikin Tukholman ja Maarianhaminan kautta ja käsimatkatavaroihin ei kaikkea saanut mahtumaan.  No silloin valmistui yksi merenkulkija sukka ( toiseen piti vielä hakea lisää lankaa,  joten se tehdään seuraavalla työrupeamalla ) ja villatakki edistyi jo jonkin verran, tästä postaan tarkemmin joskus joulun jälkeen - tuota ei nyt ennen joulua ehdi paljoa tekemään. Mutta kun vihdoin kotiuduin niin pääsin aloittamaan toisen hohottajistani ja kyllä sitä on vaan niin kiva tehdä - kerrokset valmistuu nopeaan ja ei todellakaan ole pitkävetistä ! Ja tuo nurinpäin tekeminen toimii minulla - lankanjuoksut ei kiristä läheskään niin paljon, toki jossakin paikoin olisin voinut olla huolellisempi nytkin. Mutta ei purkuun näitä 😉. ja piti minun samaan aikaan kokeilla dropsin...

Turhaa työtä ajankuluksi

Olen jo aikaa sitten tallentanut itselleni Selbudeath-sukkien ohjeen ( linkki ohjeeseen )  mutta minulla ei ole ollut sopivan ohutta lankaa josta olisin tuota tehnyt.  Käynnilläni Tallinnassa ostin juuri noita sukkia ajatellen mustan ja valkoisen sukkalankan,  joista sitten aloitin sukkien teon. Päätin pitkästä aikaa tehdä kaksi sukkaa samaan aikaan,  jotta varmasti saan samanlaiset ( joudun kuitenkin jossain kohtaan, viimeistään sukan kärjessä tekemaan muutoksia ohjeeseen ) ja alotinkin työn jo kotona ollessani. Työ lähti mukaani laivalle, jossa riitti taas vapaa hetkilleni tekemistä ( vielä tuolloin oli Kalevala peitonkin paloja työn alla ). Sain sukat tehtyä jonkin verran ohi kantapään, kun neuloksen epätasaisuus  alkoi minua ärsyttämään ! Yritin venyttää ja venyttää, saada langanjuoksut kiristämättömäksi ja neuleen tasaisemmaksi, mutta ei siitä mitään apua ollut - kauhean näköistä jälkeä ! Mikä siis ratkaisuksi? En löytänyt mitään muu...

Kalevala Cal projektini valmis !

Palojen reunus Pohjolan Neito - Sari Åström linkki reunuksen ohjeeseen Liittäessäni loppuja paloja yhteen loppui minulta tuo harmaa lanka ( kahta toista lankaa löytyy vielä 2 kerää kumpaakin) ja löysin Tokmannista yhden kerän oikean väristä lankaa, jonka ajattelin sitten riittävän myös reunukseen.  Mutta toisin kävi - pääsin reunusta vain yhden sivun verran kun oli pakko hypätä autoon ja ajaa Novitan tehtaanmyymälään Korialle, jossa tiesin vielä tuota lankaa löytyvän .  Olin käynyt toissa päivänä siellä ystävättäreni kanssa, jolloin huomasin langat mutta ajattelin  etten sitä enää tarvitse kun jo yhden kerän olin ostanut.... Reunuksessa menikin yllättävän kauan aikaa joten perjantai-ilta loppui kesken ja  työ jatkui lauantai aamuna salilla käynnin jälkeen. Jostakin kumman syystä on hartiat ja yläselkä aika jumissa ( ei kai tällä virkkauksella ja neulonnalla voi olla mitään  tekemistä asian kanssa ?😉😉) Aamupalan jälkeen istuin alas ja te...

Kalevala CAL projektini osa 24 Sammon ryöstö - Marika Nordling

Sammon ryöstö / The theft of Sampo Linkki  ohjeeseen Olipa ihana herätä omasta sängystä jälleen - ja sain vielä nukkua pitkään kun en onneksi ollut sopinut mitään menoja aamulle. Poikakin oli huolehtinut  että kaapista löytyi vielä aamupalaa minullekin, joten ei tarvinnut edes kauppaan kiirehtiä. Joten heti aamupalan jälkeen katsoin viimeisen palan ohjeen ja saatuani pyykit pyörimään istahdin lempipaikkaani käsityönurkkaukseeni ja aloitin työn. Ihanaa - ohjeessa oli jälleen kaavio ! En edes lukenut ohjetta läpi, vaan kaaviota seuraamalla pala valmistui todella sutjakkaan, ehkä liiankin nopeasti - olisihan tuosta voinut nauttia kauemminkin 😊.    Kaunis pala, mukava ohje ja kiitos työtä helpottavasta kaaviosta.  Kyllä ovat suunnittelijat tehneet ison työn tämän projektin eteen - kiitos heille kaikille ! Siitä vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen, kolmas lieto Lemminkäinen saattelivat sammon suuren Pohjolan kivimäestä, vaaran va...

Kalevala CAL projektini osa 23 Kantele - Anne Vierimaa

Kantele / Harp tästä ohjeeseen Nyt mennään jo aika loppusuoralla ! Tämän päiväinen malli näyttää todella ihanalta, ohjetta en ole vielä kerennyt lukemaan mutta teen sen heti lounaan jälkeen, jos ehdin pienelle paussille. Voi kiitos Annelle, hän on tehnyt myös kaavio ohjeen - tätä tulee olemaan niin kiva tehdä ! pieni tauko lounaan jälkeen....  Ja oikeinhan tuosta ohjeesta jo päättelin - tätä oli niin mukava tehdä, ei liian helppo, ei liian vaikea , mielenkiinto säilyi koko ajan tekemiseen. Palasta tuli hiukan liian pieni, joten tein yhden pylväskerroksen lisää. Kotona saan taas nämä kaikki 3 työpassin aikana valmistunutta pingotukseen ja maanantain jälkeen alkaakin sitten yhdistämisurakka - onneksi 12 palaa on jo yhdistetty. Tämä Kantele pääsi minun lempipalojeni joukkoon - kiitos Annelle ihanasta ohjeesta ! Kust' on koppa kanteletta? Hauin suuren leukaluusta. Kust' on naulat kanteletta? Ne on hauin hampahista. Kusta kielet kantele...

Kalevala CAL-projektini osa 22 Marjatta - Taina Tauschi

Marjatta tästä ohjeeseen Jaha - tänään on sitten taas vuorossa haastava pala, onneksi ohjeessa näyttää olevan hyvät kuvat apuna. Ja värien sommittelu tulee taas olemaan hankalaa - pala on tehty monesta eri väristä ja minullahan on vain kolme väriä. Vapaahetkeni iltapäivällä oli kahdessa eri osassa joten oikein en päässyt vauhtiin ja pala ei  ehtinyt valmistua. Saa nähdä miten illalla sitten jaksaa jatkaa... Muutaman kerroksen vielä tuosta eteenpäin ehdin tehdä, mutta kuvaus jäi... Illalla onneksi vielä riitti virtaa sen verran, että sain palan valmiiksi . Taas hiukan harmittaa kun värisävyt on niin pliisut - tämäkin pala olisi kauniimpi kirkkailla väreillä. Mutta uskon, että kokonaisuudesta tulee kuitenkin kaunis ja rauhallinen, juuri minun mieleen 💗 Kirkui marjanen mäeltä,  Puolukkainen kankahalta:  ”Tule, neiti, noppimahan,  Punaposki, poimimahan,  Tinarinta, riipimähän,  Vyö vaski, valitsemaha...

Kalevala CAL projektini osa 21 Lintukoto - Tuula Kyrölä

Lintukoto - Bird home linkki Tuulan blogiin ja ohjeeseen Täällä taas ollaan työmaalla ja ensimmäinen päivä hyvinkin työntäyteinen joten vasta iltapäivällä muistin katsoa päivän ohjeen - onneksi siinä oli hyvät kuvalliset ohjeet koska näytti sen verran haastavammalta kuin pari edellistä . Ja jos oikein muistan niin Tuulan ensimmäisessä palassakin oli haastetta riittämiin. Tuossa vapailla ollessani ilmestyi bonus palakin mutta en vielö sitä tehnyt - ajattelin tehdä ensin nämä kaikki varsinaiset palat ja katsoa sitten miten lanka riittää bonuspaloihin. Palojen yhdistäminen on edennyt niin, että puolet peitossa on koossa. "Emmerdale" taukoni ( oikeasti taukoni aloitan jo kauniiden ja rohkeiden aikana, ja sen aikana saan keskityttyä pelkästään virkkaukseen 😉 ) aikana ehdin tehdä vaikemmat osuudet palasta ja iltapuhteeksi jäi sitten viimeiset neljä kerrosta. Oikein olin päätellyt - tähän palaan joutuu oikeasti keskittymään tai oikeammin ohjeeseen, mutta ihanaa kun n...

Tuiki tuiki tähtönen

Näin pimeinä syysiltoina haluan polttaa kynttilöitä ja kaikki mahdolliset valokoristeet on otettava käyttöön myös, kuten vanhaan polkupyörän vanteeseen tekemäni valokoriste. Minun piti jo viime talvena tehdä myös tähtikoriste, jonka sisään voisin laittaa valot mutta se jäi. Nyt kaivoin varastojani ja löysin pari vyyhtiä valkoista lankaa josta päätin tuon tähden toteuttaa. Siinäpä olikin urakkaa että sain langan kerittyä - pakko oli välillä saksia lankaa poikki kun ei muu auttanut ! Löysin netistä kivan ohjeen jolla tähden toteutin. Työ olikin oikea jämälanka työ - onneksi säästin kaikki saksimani pätkätkin, koska viimeisissä sakaroissa oli jo nekin otettava  käyttöön ja silti lanka loppui kesken !  Ei auttanut kuin ottaa ohutta sukkalankaa jolla sain viimeisen sakaran lopun virkattua. Kovetin ensin toisen puolen heti kun sen sain valmiiksi , ja toisen laitoin kovettumaan seuraavana päivänä. Tämän jälkeen ompelin palat yhteen, jolloin huomasin että ehkä erikeepe...

Kalevala CAL projektini osa 20 Tapio - Milla Elo

Tapio Linkki  Millan blogiin ja ohjeeseen Ensimmäinen kerta kun en palan ilmestymispäivänä ehtinyt edes aloittamaan virkkausta ! Iltapäivällä pääsin hetkeksi koneen ääreen ja katsomaan mimmoinen työ minua odottaisi tiistai aamuna - helpolta näytti joten ehkä ehtisin palan tekaista ennen puolen päivän kampaajakäyntiä. Tiistai aamuna oli pakko herätä ajoissa ja viedä poika kouluun , jonka jälkeen takaisin kotiin ja ensin piti virkata eilen bussimatkalla kesken jäänyt (lanka loppui) tähti liina loppuun ja heti kun se oli saatu  erikeeperliuokseen ja kuivumaan niin Tapio palan teko pääsi vihdoin alkamaan. Toinen erittäin helppo pala heti edellisen perään ja pala olikin valmis jo ennen aamu kymmentä . Tämäkin mielestäni nätti pala, nopea ja ihan kiva tehdä. Tosin hiukan jo kaipaisin taas haastetta, saas nähdä oisko sitä sitten seuraavassa eli perjantaina taas laivalla langat mukana 😊. Tapion talon isäntä,  Tapion talon emäntä,  metsän ukko ha...

Voihan mökkisukat sentään !

Kyllä on taas minun kärsivällisyys kasvanut kohisten näiden sukkien myötä. Löysin Pinterestistä kaavion mökistä jota olin nähnyt käytettävän sukissa ja päätin tehdä äidilleni mökkisukat. Ostin jo viime vapailla langat - ajattelin testata Kaupunki-lankaa, joten tässä nyt hyvä projekti siihen. Olin ostanut kerän punaista, valkoista ja sinistä. Päätin käyttää valkoista ja punaista ja aloitin sukan teon laivalla. Suunnittelin, että sukan pääväri on punainen..... .... joka sitten loppuikin kesken ! En tietenkään malttanut odottaa työpassin loppumista ja sitä, että pääsen ostamaan lisää, vaan päätin tehdä pohjasta raidallisen. Voi yök, se ei sitten mielyttänyt silmääni lainkaan ja laitoin koko projektin sivuun odottamaan kotiin pääsyä. Vihdoin kotona Tallinnan ja Karnaluksin käynnin jälkeen, olin päättänyt että noista Karnaluksin tuomisista ei aloiteta mitään ennenkuin nämä mökkisukat on valmiit. Päätin sitten tehdä pohjasta valkoisen. Voi ei - ei toimi noinkaan ! Kantalappu ...

Ostoksia ja herkuttelua

Tulipahan pitkästä aikaa käytyä päiväseltään Tallinnassa. Ajatuksenani oli, että pääsen ajan kanssa kiertämään Karnaluksen mutta eihän se ihan niin mennyt. Ensin aikaa meni kävellessä satamasta Kristine keskuksen kautta autohuoltoon , josta haettiin ystävättären auto. Tämä matka olisi toki taittunut nopeammin taksilla, mutta kun ulkona oli upea auringonpaiste ja oli taas reilu viikko vietetty sisätiloissa laivalla niin kävely oli ihanaa - tosin siihen meni iso osa ajasta. Kun saimme auton alle ajoimme Tallinnalaisen ystävättären luo ja sitten olikin jo nälkä ja suunta kohti ravintola Argentiinaa. Grillatut kampasimpukat - nam oli muuten herkkua ! Tämän jälkeen jatkoimme Karnaluksiin, joka olikin muuttunut edukseen viime käynnistäni. Tilavampaa ja selkeämpää kuin ennen. Koska mukanani oli ystävätär jota ei käsityöt kiinnosta niin en oikein malttanut itsekkään keskittyä kuten yksin ollessani - ja ei meillä aikaakaan kauheasti ollut kun oli ehdittävä ajaa vielä ajoissa laiv...