Heti kun sain Sylvi takkini kasaan, sattui silmiini Instagramissa malli, jota en voinut vastustaa ! Väritkin olivat juuri minua varten, joten nekin valmiiksi mietitty. Ohje on JohannaVauKnitsin Draumur mekko muokattuna takiksi. Kun olin lähes valmis tässä työssäni häneltä ilmestyi ohje ihan tätä varten nimellä Varma. linkki ohjeeseen Tämä oli myös ensi kosketukseni islantilaiseen Plötulopi-lankaan ja olen melko varma siitä, että myös viimeinen kerta kun tuosta langasta jotain teen - aivan liian höttöstä ja katkeilevaa ! Hihat tulikin sitten tehtyä kahteen kertaan, ensimmäiset olivat liian kapeat ja vaihdoin puikot isommiksi - vieläkin jäivät hieman liian tiukoiksi. Tässä työssä sain viimein myös kokeilla steekkausta - ja varmasti tulen steekkaamaan jatkossakin, kirjoneule pyörönä on vaan niin paljon helpompaa. Lisäsin neuleen keskelle viisi silmukkaa steekkausta varten ja se oli mielestäni aika sopiva määrä. Valmiin neuleen laitoin ( hieman jännittäen) pesukoneeseen villapes...
Virkkauksiani, neuleitani ja muita lankaan liittyviä juttuja joita tallennan muistiin itselleni ja muille joita aiheeni kiinnostavat.