Ja aika hyvinhän tuo toteutui - ihan täydellistä bingoa en kuitenkaan saanut. Sukat omasta päästä jäi tekemättä, tosin osittain omia versioita eri malleista tuli tehtyä eli puolikas rasti päälle olisi oikein 😀. Ja korona vuotena nuo matkat ulkomaille jäi väliin joten eipä tullut lankakaupoissakaan käytyä, valitettavasti. Ja en tuota tehdessä ajatellut, että osallistuminen käsityötapahtumaan tapahtuisi virtuaalisesti - näitä ihania kässämessuja kuitenkin järjestettiin ja oikeastaan ne ovatkin enemmän minun juttuni kuin perinteiset messut. Ainakin ostokset ovat olleet isompia ( = kalliimpia ) ja messutarjonnasta on voinut nauttia useamman päivän ilman väsymystä kiertelemiseen ja väen paljouteen. Saa nähdä jaksanko ensi vuodelle miettiä bingoa ?
Virkkauksiani, neuleitani ja muita lankaan liittyviä juttuja joita tallennan muistiin itselleni ja muille joita aiheeni kiinnostavat.