Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Onnistuiko vuoden 2020 neule ja virkkausbingoni ?

  Ja aika hyvinhän tuo toteutui - ihan täydellistä bingoa en kuitenkaan saanut. Sukat omasta päästä jäi tekemättä, tosin osittain omia versioita eri malleista tuli tehtyä eli puolikas rasti päälle olisi oikein 😀. Ja korona vuotena nuo matkat ulkomaille jäi väliin joten eipä tullut lankakaupoissakaan käytyä, valitettavasti.  Ja en tuota tehdessä ajatellut, että osallistuminen käsityötapahtumaan tapahtuisi virtuaalisesti - näitä ihania kässämessuja kuitenkin järjestettiin ja oikeastaan ne ovatkin enemmän minun juttuni kuin perinteiset messut. Ainakin ostokset ovat olleet isompia ( = kalliimpia )  ja messutarjonnasta on voinut nauttia useamman päivän ilman väsymystä kiertelemiseen ja väen paljouteen. Saa nähdä jaksanko ensi vuodelle miettiä bingoa ?

Joulun odotusta ja valmisteluita 🎄

Tänä erikoisenakin vuotena joulu tulee kuten muulloinkin - tänä vuonna voimme hyvällä omallatunnolla viettää sen ihan kotosalla kahdestaan pojan kanssa. Ei turhaa stressiä, hälinää, vouhotusta ja muiden toiveiden huomiomista vaan tehdään juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Tosin pääsen kotiin vasta aaton alkuillasta, mutta sitten alkaakin lähes kuukauden loma - ihanaa ! Lumihiutaleita  ( kaikista malleista ei tullut otettua kuvaa, mutta kaikki koristavat kuusta ) Joulukortteja Joululiinoja Tämä malli löytyi pinterestistä ja liina meni äidille ensimmäinen saksankielinen ohjeeni ja liina koristaa nyt keittiön pöytääni Joululahjoja  ( tai sitten vain jemmaan tulevia tarpeita varten ) En tiedä vielä kenelle.... Itselle joulun pyhiksi tekemistä - malli vain vielä löytymättä Ihanaa, vyyhdinpuut ihan itselle - oli vaan pakko jo ottaa käyttöön ennen joulua Poika pyysi ( vitsinä) tölkkilapasia - ja sitä saa mitä tilaa 😂 Joululankakalenterin langoista ja ohjeella pannunalunen Työkaveri til...

Pipoja, kämmekkäitä ym pientä syksyn ja talven viimoihin

Minulla on ollut vaikeuksia löytää sitä seuraavaa juuri oikeaa projektia, josta innostuisin taas oikein kunnolla - on kyllä etsitty jos vaikka mistä, niin netin syövereistä kuin erilaisita lehdistä. Kun ei mitään "isompaa" innostavaa löytynyt niin aloin sitten urakoimaan pipoja ja muuta pientä . Kaikki lähti yhdestä lankakauppa Nurjan Jaska- ohjeella tehdystä piposta. Pipoa oli kiva tehdä, se oli hyvin nopeasti valmis ja niitä sitten tulikin tehtyä muutama. Lisäksi yksi hieman erilainen pipo paksummasta langasta.  Ensimmäinen pipo itselle aivan ihanasta Regia Premium silk langasta. Tämä tehty eri mallilla ja paksummasta langasta. Työkaverille tilauksesta tehdyt kämmekkäät seiska veikasta Kolleega toivoi pipoa, tehty samalla Jaska-ohjeella ihanasta ja riittoisasta  Regia Premium Merino Yak-langasta.  Piti testata myös dominotossuja, lanka löytyi jämälanka koreistani. Merino Yak oli niin riittoisaa, että kolleega sai vielä kämmekkäätkin samasta langasta. Piti kokeilla kierr...

Sukkia Uuteen Seelantiin ja villatakki syysiltoihin

 Lupasin neuloa kesän kynnyksellä kirjoneulesukat ystävätäreni tyttärelle Uuteen Seelantiin, jotta pärjää yli talven siellä - sukat valmistui kyllä ajoissa, mutta valitettavasti niitä ei ole saanut postitettua perille - maa ei ota Covid-19 taudin takia lainkaan postia vastaan. Nyt siellä on jo kevät aluillaan, joten taitaa sukat jäädä ensi talvea odottamaan - onneksi noissa ei ole parasta ennen päivämäärää .... Ensimmäisessä kuvassa Rakastunut keijukainen-sukat ( suunnittelija Marja Viitaniemi ) ja toisessa kuvassa Annaleenat Villasukkien-vuosi kirjasta. ( pahoittelen kuvien heikkoa laatua)  Kuten aiemmassa postauksessani kerroin tilasin myös Inka Wool-lankaa villatakkia varten. Lanka on 100 % villaa ja huopuvaa, joten ei ehkä paras mahdollinen valinta mutta en voinut vastustaa langan väriä ja päätin ottaa riskin ( kuva jotenkin haalea eli luonnossa tuo on huomattavasti tummempi, puhelimeni kamera vääristää värejä valitettavasti ). . Lanka oli mukavan tuntuista neuloa ( vaikka...

Kesävirkkauksia

Kesän lämmössä on mukavampi virkata kuin neuloa ja päätin kokeilla Lilla Björn Crochetin  Brioche Lace Sweater-ohjetta . Tämän myötä tuli taas opeteltua hiukan uuttakin, brioche tekniikka virkaten oli minulle aivan uutta, mutta ohje oli helppo ja hyvin tehty kuten nuo Tatsianan ohjeet yleensäkin.  Pusero valmistui pääasiassa kesämökin laiturilla istuskellen ja auringosta nauttien -eli toisin sanoen melkein kuin itsestään . Saatuani tuon puseron valmiiksi, en oikein löytänyt mitään inspiroivaa projektia itselleni, mutta halusin kokeilla osaanko virkata Natalia Kononovan Meadow Embossed Crochet Bagin - en halunnut ostaa tätä varten lankoja ( = en luottanut että saan laukun tehtyä) joten kaivelin varastojani ja tein nillä mitä löysin. Työ oli todella hidasta tehdä alussa, mutta kun juoneen pääsi niin se ei ollutkaan niin hankalaa kuin ensin luulin. Laukku valmistui kymmenen päivän aikana - täytyy tosin myöntää että vuori ja vetoketju siitä puuttuu edelleen....     ...