Vaikka tuo Baby Henry´s peitto minulla olikin kesken niin sormet syyhysi jo uutta projektia . Facebookin Crochet along ryhmässä kiinnitin huomioni Rozeta Cal-peittoon, mutta aikomukseni ei ollut tuota tehdä. Tuo peitto jäi kuitenkin mieleeni ja kun näin päivityksiä miten ensimmäiset viikot alkoi muodostua mieleeni tuli, että ehkä poikani kaipaisi uuteen kotiinsa Tampereelle torkkupeittoa 😀. Ostin kokeeksi kaksi kerää lankaa - mustan ja harmaan ( hänen sisutuksensa päävärejä ) ja kokeilin milta ne näyttäisi yhdessä. Lanka oli turhan paksua, joten päätin jättää ajatuksen hautumaan.... Vihdoinkin minulla oli vapaa viikonloppu samaan aikaan Tampereen kädentaitomessujen kanssa ja päätimme ystävättäreni kanssa piipahtaa siellä. Itse messut olivat hyvät ja mielenkiintoset, mutta sieltä tuli ostettua hyvin hillitysti ( Tuulia Designin yksi valmis laukkupaketti ja ihana neulatyyny ) mutta koska meillä jäi iltapäivästä aikaa niin ajoimme vielä Tampereen Lankamaailmaan. Ennen mes...
Virkkauksiani, neuleitani ja muita lankaan liittyviä juttuja joita tallennan muistiin itselleni ja muille joita aiheeni kiinnostavat.