Kuten jo aiemmassanikin kirjoituksessani totesin niin odottavan aika tuntuu välillä pitkältä - noita virkkauspaloja kun joutuu joka viikko odottamaan. Jostain kumman syystä näin syksyllä tulee aina into aloittaa erilaisten sukkien teko ja tällä kertaa päätin myös satsata hieman lankoihin ja kävin käsityöliikkeessä katsomassa ja hiplaamassa. Käsiini osui Austermanin Step Aloevera lanka , josta löytyi sopivat sävyt ajattelemaani viinisukkaan sekä Regian melko ohut sukkalanka niin Suomen väreissä, että sopivat loistavasti Nina Lahtisen Finlandia sukkiin. ensimmäiset kappaleet molemmista valmistui parissa päivässä. Ja koska tietenkin kun sai yhden valmiiksi niin teki jo mieli tehdä muuta niin päätin tehdä molemmista yhden sukan ensin ja jatkaa sitten vasta parit niille. Sukkien ohjeet löydät täältä Hilden viinisukka ja täältä Finlandia sukka . Päätin ensin tehdä valmiiksi tuon viinisukan, jotta ehtivät lahjaksi ja kun siitä jäi tuota vaaleaa lankaa jonkin verran tekaisin...
Virkkauksiani, neuleitani ja muita lankaan liittyviä juttuja joita tallennan muistiin itselleni ja muille joita aiheeni kiinnostavat.