Siirry pääsisältöön

Kalevala Cal projektini valmis !

Palojen reunus Pohjolan Neito - Sari Åström


Liittäessäni loppuja paloja yhteen loppui minulta tuo harmaa lanka ( kahta toista lankaa löytyy vielä 2 kerää kumpaakin) ja löysin Tokmannista yhden kerän oikean väristä lankaa, jonka ajattelin sitten riittävän myös reunukseen.

 Mutta toisin kävi - pääsin reunusta vain yhden sivun verran kun oli pakko hypätä autoon ja ajaa Novitan tehtaanmyymälään Korialle, jossa tiesin vielä tuota lankaa löytyvän .
 Olin käynyt toissa päivänä siellä ystävättäreni kanssa, jolloin huomasin langat mutta ajattelin
 etten sitä enää tarvitse kun jo yhden kerän olin ostanut....
Reunuksessa menikin yllättävän kauan aikaa joten perjantai-ilta loppui kesken ja
 työ jatkui lauantai aamuna salilla käynnin jälkeen. Jostakin kumman syystä on hartiat
ja yläselkä aika jumissa ( ei kai tällä virkkauksella ja neulonnalla voi olla mitään
 tekemistä asian kanssa ?😉😉)

Aamupalan jälkeen istuin alas ja tein reunuksen loppuun ja vihdoin peitto on valmis !


Vielä huolittelu edessä - eli pujotin langan nirkkojen lävitse pingotusta varten ja lähdin kastelemaan peittoa. Ja samalla mietin missä ihmeessä tuon saisi pingotettua - ongelman ratkaisi yläaulan vuodesohva joka ritti naftisti, pikkasen piti pituutta kääntää reunan päälle, mutta eipä tuo todennäköisesti lopputulokseen vaikuta.

 Reunus Pohjolan neito oli helppo mutta työläs tehdä, ja ennenkaikkea se on mielestäni todella yksinkertaisen kaunis ! 



Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
maan kuulu, ve'en valio.
Istui ilman vempelellä,
taivon kaarella kajotti
pukehissa puhta'issa,
valke'issa vaattehissa;
kultakangasta kutovi,
hope'ista huolittavi
kultaisesta sukkulasta,
pirralla hope'isella.
(Kalevala, 8. runo, 1-10)

Kommentit

  1. Upea peitto, hurjan kaunis! Tyylikkäät, harmoniset värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään itsekin, vaikka tuota tehdessä kaipasin jotain kirkkaampaa väriä joukkoon.

      Poista
  2. Upea peitto, värimaailma rauhallinen.
    Mielenkiintoista katsella muiden peitteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, äidille menossa synttärilahjaksi jouluaattona. Niin on ihana katsella muiden luomuksia ja sieltä löytyy aivan upeita värityksiä !

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuiki tuiki tähtönen

Näin pimeinä syysiltoina haluan polttaa kynttilöitä ja kaikki mahdolliset valokoristeet on otettava käyttöön myös, kuten vanhaan polkupyörän vanteeseen tekemäni valokoriste. Minun piti jo viime talvena tehdä myös tähtikoriste, jonka sisään voisin laittaa valot mutta se jäi. Nyt kaivoin varastojani ja löysin pari vyyhtiä valkoista lankaa josta päätin tuon tähden toteuttaa. Siinäpä olikin urakkaa että sain langan kerittyä - pakko oli välillä saksia lankaa poikki kun ei muu auttanut ! Löysin netistä kivan ohjeen jolla tähden toteutin. Työ olikin oikea jämälanka työ - onneksi säästin kaikki saksimani pätkätkin, koska viimeisissä sakaroissa oli jo nekin otettava  käyttöön ja silti lanka loppui kesken !  Ei auttanut kuin ottaa ohutta sukkalankaa jolla sain viimeisen sakaran lopun virkattua. Kovetin ensin toisen puolen heti kun sen sain valmiiksi , ja toisen laitoin kovettumaan seuraavana päivänä. Tämän jälkeen ompelin palat yhteen, jolloin huomasin että ehkä erikeeper liuokse

Neuletakki numero 2 - Varma (Draumur mekko muokattuna)

Heti kun sain Sylvi takkini kasaan, sattui silmiini Instagramissa malli, jota en voinut vastustaa ! Väritkin olivat juuri minua varten, joten nekin valmiiksi mietitty. Ohje on JohannaVauKnitsin Draumur mekko muokattuna takiksi. Kun olin lähes valmis tässä työssäni häneltä ilmestyi ohje ihan tätä varten nimellä Varma.  linkki ohjeeseen Tämä oli myös ensi kosketukseni islantilaiseen Plötulopi-lankaan ja olen melko varma siitä, että myös viimeinen kerta kun tuosta langasta jotain teen - aivan liian höttöstä ja katkeilevaa ! Hihat tulikin sitten tehtyä kahteen kertaan, ensimmäiset olivat liian kapeat ja vaihdoin puikot isommiksi - vieläkin jäivät hieman liian tiukoiksi. Tässä työssä sain viimein myös kokeilla steekkausta - ja varmasti tulen steekkaamaan jatkossakin, kirjoneule pyörönä on vaan niin paljon helpompaa. Lisäsin neuleen keskelle viisi silmukkaa steekkausta varten ja se oli mielestäni aika sopiva määrä.  Valmiin neuleen laitoin ( hieman jännittäen) pesukoneeseen villapesuohjelmal

Voihan mökkisukat sentään !

Kyllä on taas minun kärsivällisyys kasvanut kohisten näiden sukkien myötä. Löysin Pinterestistä kaavion mökistä jota olin nähnyt käytettävän sukissa ja päätin tehdä äidilleni mökkisukat. Ostin jo viime vapailla langat - ajattelin testata Kaupunki-lankaa, joten tässä nyt hyvä projekti siihen. Olin ostanut kerän punaista, valkoista ja sinistä. Päätin käyttää valkoista ja punaista ja aloitin sukan teon laivalla. Suunnittelin, että sukan pääväri on punainen..... .... joka sitten loppuikin kesken ! En tietenkään malttanut odottaa työpassin loppumista ja sitä, että pääsen ostamaan lisää, vaan päätin tehdä pohjasta raidallisen. Voi yök, se ei sitten mielyttänyt silmääni lainkaan ja laitoin koko projektin sivuun odottamaan kotiin pääsyä. Vihdoin kotona Tallinnan ja Karnaluksin käynnin jälkeen, olin päättänyt että noista Karnaluksin tuomisista ei aloiteta mitään ennenkuin nämä mökkisukat on valmiit. Päätin sitten tehdä pohjasta valkoisen. Voi ei - ei toimi noinkaan ! Kantalappu